28.4.13

GTP Bulgaria - Sweating Swiss

Yleisliikettä paikallisilla painoilla
Harrastettuamme epäterveitä elämäntapoja lähes parin viikon ajan, oli asialle aika tehdä jotain ja pelastaa edes muutama onneton sekä rappioitunut ihmisperse. Täten aloinkin haastaa Stara Zagorassa vierailevia ulkomaalaisia mukaan pieneen reeniin.

Pienen suostuttelun ja muutaman paikallisen Zagorka -olusen jälkeen sain kuin sainkin kaksi sweitsiläistä tulevaa yksityispankkiiria tarttumaan pieneen treenihaasteeseen. Jätkät kun ovat aukoneet päätään meikäläisen juoksulenkeistä ja punnerruksista jo jonnin aikaa.
Onkin siis aika esitellä maailmalle alppien omat Asterix ja Obelix, Julian (musta) ja Florian (sininen). Pojat eivät ihan kovasti rääkättäväksi hinkuneet, mutta jos mää niin sääki asenteella saatiin diili lyötyä lukkoon ja Florian lupasi nyrjähtäneestä nilkastaan huolimatta vetää reenin, jos Julian tekisi samoin ja reeni suunniteltaisiin hänen vammansa huomioiden. Tässä kohden alkoikin pieni perverssi hymy levitä V1:den kasvoille.

Ohjelma sovittii seuraavalle päivälle ja pikareeniksi päätin pojille tarjota kierrokset yleisliikkeitä, naisten punnerruksia (Florianin nilkka, Julianin onneton kunto), sekä kyykkyjä, 9-12-15-20 toistolla.

Suoritushetken lähestyessä ja selvästi rankemman omamassan omaavan Florianin viipyessä, alkoi Julian yllättäen hannailla tulevaa treeniä. Onneksi sveitsiläinen mentaliteetti ei eroa suomalaisesta kovinkaan paljon. Satakunta toistoa lausetta "Julian, are you some fucking chicken? CHICKEEEENN!" sai sopivan treeniagression taas kohoamaan ja pojat vetivät setin läpi hyvässä yhteisymmärryksessä. Loppuajaksi nopealle reenille saatiin kohtalainen 6:40 ja pariksi päiväksi kipeät lihakset. Hyvä Äijät!!



Kyykkyä
Girls push ups...
Lopuksi vielä kannustava video...

26.4.13

GTP Bulgaria - Stara Zagora


Ihan perus keskusta-asunto
Pitkan radiohiljaisuuden jalkeen sain viimeinkin kirjoitettua postauksen taalta neuvosto-Bulgarian viimeisesta pimeasta reijasta.

Toisin kuin kaikissa sivistyneissa lansimaissa, tai itaisella turistirannikolla, taalla peltojen ja vuorten keskella kohoavassa betonihelvetissa on huomattavasti helpompaa ostaa kokaiinia tai anabolisia steroideja, kuin saada toimiva internetyhteys.

Myos treenaaminen meni ensimmaisen viikon osalta kuralle kuin turistin pakki. Projektien vaantaminen kauhealla sykkeella joka paiva kello 8-20 Bulgarialaisen yrityksen kanssa imee aika tehokkaasti kovemmankin karjun voimat. Lisaksi kansainvalinen sosiaalisten suhteiden solmiminen alihintaisen viinan seurassa hairitsi ensimmaisen viikon ajan tavoitteellisen treenin yllapitoa.

Siisti ja moderni salin ja kasaridiskon yhdistelma

Viikonloppuna onnistuin lopulta paikallistamaan lokaalin kuntosalin, jossa pauhaavan diskomusan tahtiin paasi painoja nostelemaan aidossa diileri-mafia -seurassa vaivaiseen 15 Levan hintaan (paikallisille se meinaa keskimaarin 3h palkkaa). Kyseinen mesta on yksi keskisen Bulgarian moderneimpia kuntokeskuksia ja sijaitsee paikallisen Gallerie -ostoskeskuksen yhteydessa. (Pure Fitness Galleria Mall)

Taalla treenatessa tulee myos kiinnitettya huomiota paikallisiin haukka penoihin. Lihaksia ei nimittain kasvateta pelkalla kaurapuurolla ja punnerruksilla. Arviolta noin 95% mafiasalin miespuolisista asiakkaista omisti ylavartalon, jonka lihasrakenne muistuttaa lahinna tehotuotantobroileria.

En aio puhua sen enempaa douppaamisesta ja eri nakokulmista aiheeseen talla kertaa, mutta aion todellakin esitella lahipaivina oman kantani erilaisten roinien kayttamiseen.

Urbaanitreenaus ei myoskaan ole aivan helpoin mahdollinen toteutus. Majoituksemme sijaitsee keskella ei mitaan, pari kilometria kaupungin ulkopuolella ja kaikkialle levittaytyvista lasinsiruista, kaarmeista, kulkukoirista ja roskista johtuen, treeniympariston riskit rajoittavat hieman erilaisia mahdollisuuksia.

Naista syista johtuen olenkin tyytynyt harrastamaan holkkailya ja majoituksessa oman kehon painolla treenaamista. Huomiselle tosin sain haastettua pari sveitsilaista "yksityispankkiiria" pieneen reenin, katotaan kuinka aijien kay...

ps. Tuorein punnerrustulos 68 reps / min...

23.4.13

Läskirasvat liikkeelle



Viimeisetkin läskit liikkeelle

Edelliset inBody-tulokset mallia Ville & Emmi paljastavat, että ei meiltä liikaa rasvaa löydy. Luin John Romanon (Muscular Development -lehden entinen päätoimittaja) dietistä, jolla tiputtaa ns. viimeiset 2-5 kiloa rasvaa tehokkaasti.

Dietti näyttää käyvän järkeen päällisin puolin. Jotain seuraavista 5 ateriasta on ladattava leipäläpeen kerran kolmessa tunnissa koko hereillä olon ajan. Ensimmäisen on upottava naamaan 30-60 min heräämisestä (mieluiten max 30 min) ja viimeisen 60 min ennen nukkumaanmenoa. Sitten vaan Tupperware purnukoita kantamaan ja syömään aina kun kello piipittää.

Ruokavalikoima näyttää tältä (laskettu 90 kg miehen mukaan, niin V2 kuin E1 jäävät hieman tuosta elopainosta ja syövät vähemmän):

1. Vaihtoehto: 50 grammaa heraproteiini-isolaattia + puoli kupillista pähkinöitä

2. Vaihtoehto: 225 g kypsennettyä valkoista rasvatonta kalaa + puoli kupillista pähkinöitä

3. Vaihtoehto: 225 g kypsennettyä kalkkunaa tai kanaa + puoli kupillista pähkinöitä

4. Vaihtoehto: 225 g kypsennettyä rasvaisempaa proteiinia: punaista lihaa, naudan jauhelihaa, rasvaista kalaa tai tummaa siipikarjaa + yksi ruokalusikallinen oliiviöljyä tai macadamiaöljyä

5. Vaihtoehto: Viisi kokonaista kananmunaa

Kaikkiin ateriavaihtoehtoihin saa lisätä loputtoman määrän seuraavia lisukkeita:

Pinaatti
Parsa
Ruusukaali
Lehtikaali
Rapini
Parsakaali

Rasvaiset pähkinät voi korvata esim. 1-2 ruokalusikallisella oliiviöljyä salaatinkastikkeeksi.


Lisäksi bonuksena 7-10 päivän välein saa mätätä mitä sattuu naamaan YHDEN ATERIAN verran. Sinne hukkui sekin haikailtu läskipäivä. Noh, onpahan läskiateria.

Pähkinät dietille tarjoaa tietysti Nut Express

Nut Man


Alla kuun alussa otetut inBodyt. Kiteytettynä molemmat muistutetaan pakkasen raiskaamia pulkannaruja, joille joku on asentanut edes vähän lihasta reisiin. (Emmillä pohkeisiin). Annamme dietille 20 päivää ja katsomme minne asti normaalin treenaamisen ohella näillä avuin päästään. Juomapuolta ei ole dietissä rajoitettu, siispä tyydymme veteen ja välttämään fruktoosia (jottei insuliinit nouse) appelsiinimehuista ym.

Lisäbonuksena tulee ruskeita rasvoja aktivoivaa kylmähoitoa ainakin allekirjoittaneelle. Olkapäät alkavat olla siinä kunnossa ettei kehtaa kahvia edes yrittää juoda ilman pilliä. Timothy Ferrissin esittämien tutkimusten mukaan kylmähoidoilla (20-30 min iltaisin niska-hartiaseudulla) usein jopa tuplataan diettien tulokset.

Näillä aivopesumetodeilla tällä kertaa on onnistuttu kääntämään V2:n pää. Katsotaan mitä tapahtuu jahka dietti alkaa. Neuvottelut dietin alkamisajankohdasta alkavat tänään. Vappuna helposti kun sitä kerää nesteitä. Viimeistään Vapun jälkeisenä Keskiviikkona, aikaisintaan huomenna starttaa. Keeping you posted!


- V2 & E1


PS.
Onko kellää kokemusta vastaavasta ns. viimeisestä rasvanrutistuksesta?


17.4.13

V2: Vertaisvalmennus

V1 pisti treenihalut liikkeelle E2:lla (Elisa). Luonnollisesti mies pakoilee vastuuta Bulgariassa, Belgiassa tai missä lie B-alkuisessa paikassa. Sillä niin väliä missä se on, kunhan laskeutuu jälleen Helsinki-Vantaalle niin päästään toivottamaan poika takaisin Suomen maalle.

Meikäläisen kontolle siis on jäänyt seuraavaksi kahdeksi viikoksi treenauttaa V1:n luoma haaremi. Tänään hikeä ja verta Leokon tangoille ja tekonurmelle luovuttavat E1, E2, E&J ja V2. Bonuksena T1 (Toni) ilmoitti äsken tulevansa myös kouluttamaan bumber plateja ja hiomaan olympianostojensa jo valmiiksi täydellisyyttä hipovia tekniikoita.

Tässä tehtyjä treenejä:

Emmi + Ville:
5 x 5 Pull ups
For time, 4 kierrosta
Torsonaattori + 5 kg 20 x twist
20 double unders
Torsonaattori + 5 kg up right punch 10 x /puoli
Thruster 20 kg x 5

Kyljet + GHD vattat + voimapyörä + slam heitto vatsat

E&J:
3 x maksimi leuat
For time, 4 kierrosta
600 m Row
30 situps
10 hand release push ups

Elisa:
3 x 8 Back Squat
3 x 8 Pull up
3 x 8 Deadlift
3 x 20 Sit up

Googlen kuvahaku: adonis

Suurien supervoimien kanssa kulkeva J1000 täristeli paikalle kesken treenien. Toni saatiin jätettyä rauhaan Olympic-super-treeninsä kanssa ja J1000 pääsi jeesimään Elisan Mave tekniikat kuntoon allekirjoittaneen hikoillessa.

Vertaisvalmennuksen syvin olemus toteutui jälleen. Naisia paljon ympärille ja hauiskääntöihin syntyy täysin uutta pontta. Ihmettelen tosin ettei tyttösille tule samanlaista tekemisen meininkiä muuta kuin huutamalla. Tämmöisen adoniksen kanssa kun treenaavat.

- V2


PS.
Luonnollisesti unohdin ottaa kuvia. Treeni kun vei mennessään. Torstaina aamutuimaan mennään samalla kokoonpanolla jälleen touhuamaan. Josko silloin olisi kamerakin kädessä.

PPS.
R1 (Roger) löysi täydellisen mättöpäivän burilaisen Taifunin Teboililta. Ohessa kuva tarkkaan diettaavan R1:n lounaasta.

Huomaa 4 pihviä. Hintaa kerty 12 ja risat €



14.4.13

Kurinpalautusta helppoheikeille

Sohvalla aktiivisesti löhöileville on varmasti tuttu tunne: puhelin soi toisella puolella taloa keskenkaiken kainalokuhertelun.

Ihmisen mieli on erikoinen. Olin unohtanut/väärinkäsittänyt E&J:n treeniaikataulun. Edellisenä iltana missikisojen hömppähuumassa yökerhoja pisin painellessa V1:n kanssa tuli puheeksi treeni kello 18:00. Näppärästi se pää käänsi myös E&J:n treenaavan samaan aikaan, vaikkakin heidän oli tarkoitus hikoilla jo kolmelta.

Nohevana soturina turvottelin muhkeaa agressiota tyttöjä kohtaan. Heidän syynsä stna että unohdin ja joudun nousemaan sohvalta. Sisäinen Wolverine oli matkalla salille jo hiukan lauhtunut, kunnes PT Teemu eli T1 tupsahti paikalle aukomaan leipäläpeään. Tytöt kun juorukelloja ovat ja molemmilla on vetämässä hakemus marttakerhon kokelaiksi, piti sitä mennä lavertelemaan jokaiselle uudelle ihmiselle, että miten huono ihmislapsi se V2 on. Varmasti kiusattu pienenä ja koto-olot paskat kun noin myöhästelee. Ehkä sitäkin on opettaja joskus komentanut pahasti?

T1:ltä se idea sitten lähti. Niin monta kiloa kun tytöt kyykkäävät maksimia, niin monta burpeeta V2 suorittaa. Pakko sanoa: likat ei nyt ihan 90 asteen kulmaan jaloillaan päässeet, mutta kyllä se 75 kiloa hetken siellä harteilla oli.



Kaikella rakkaudella kohti tulevia myöhästymisiä.

- V2



PS.
Hommahan toimii molempiin suuntiin. Painelenkin hankkimaan maksimi hermotuksia...

13.4.13

V1: Nimipäivälahja V2:delle - Ylityspäivä

Nyt tarjotaankin koko BigBrother sukupolvelle mässäiltäväksi oikein kunnolla toisen ihmisen kurjuutta. Tämä on sitä kaikkein totisinta Reality TeeVeetä.

Rekrytoituani sopivan määrän avustajia toteuttamaan aiemmin esiteltyä V2:den nimipäivälahjaa, oli lopulta itse toteuttamisen vuoro. Pienenä puolimilitaristisena särmättyjä puntteja ja maiharinvarsia ihannoivana perverssinä päätin pukeutua aamuherätykseen soveliaalla tavalla ja lähdin noutamaan V2:ta suoraan lämpimästä sängystä.

Ei tiennyt poika Toyotan takapenkillä sitten yhtään mihin oltiin menossa. Pansion porttien luona alkoi jo lämmin paska valahdella lahkeeseen, mutta uudelta palvelukseen astumiselta hän sentään säästyi. Toistaiseksi....

J1000 ja Unreel Studios tarjosivat videokuvauksen ja editoinnin tähänkin pätkään.





Loppuun vielä kiitokset E1:delle, joka onnistui soluttamaan V2:den puolustuslinjojen taakse ja päästi V1 + J1000 hyökkäystaisteluparin asuntoon huomaamattomasti.

9.4.13

V1: Lähtötason kuntotesti


Tulipa aamulla raahauduttua Spartanin salille infernaalisen tuskaiseen sianpieremän aikaan kello 7:30. Aamiainen suoritettu oikeaoppisesti take-away pystyruokailuna hississä, joten kyllähän tällä jaksaa.

Ensimmäiseksi ohjelmassa Emman ja Julian potkimista salilla ja sitten se kevyempi osuus. Oman tavoiteasettelun mukaisen lähtötason selvittäminen.

Tulipahan taas kustua omille jaloille oikein kunnolla. Aiemmin antamani lupauksen mukaan testinä toimii siis puolustusvoimien kuntotesti M09, jossa vain on yksi pieni vika. Aika.

Lupasin parantaa kevään aikana kaikkien osa-alueiden tuloksia vähintään 15%, se on muuten levoton määrä nopeutta lisää suorituksiin, joissa on yhden (1) minuutin aikaraja....

Bourpeilta sentään säästyin nyt alussa kun saavutin kiitettävät tasot kuntotestissä...

Mutta olisikos kellään mitään ideaa, kuinka vedetään 71 punnerrusta ja 97 selkälihaliikettä, minuutissa....

V1 Lähtötason testitulokset
Tämä ilme sopii tähänkin....



TESTI TULOS
Vauhditon Pituus 2,45 m
Istumaan Nousu 55
Selkälihastesti 85
Etunojapunnerrus 62
Käsinkohonta 25




8.4.13

1. erikoinen viikko takana mallia V2Power

Alkulämpö tehty

Emman ja Julian treenit on saatu onnistuneesti käyntiin. Kuten V2Powerin toimenkuvaan kuuluu, olemme onnistuneet olemaan keskivertokansalaista roimasti vittumaisempia valmentajia. Kaikille suurena yllätyksenä tuli fakta, että V2 on V1:stä enemmän ylikypsyyttä aiheuttava persoona. V1 kun omaa äärimilleen trimmatun ja härskiintyneen mielen. Miehen kotioloista löytyy kassakaapin lisäksi loputon määrä kuristus- ja kamppailuvälineitä, heittopuukkoja sekä kaikkea muuta outoa. Kaikinpuolin kajahtaneen V1:n ylittämiseksi V2 on armeijasta asti kehittänyt sopivasti alttoviulua ja kontrabassoa sekoittavan suloäänisen karjuntametodin, joka todistettavasti kasvattaa slerbonia otsalohkossa kiitettävällä nopeudella. Molemmilla likoilla on ns. neekeri-luokan otsalisäke.

1/8 viikkoa siis hoidettuna. Toistaiseksi olemme onnistuneet lihottamaan ihmisen joka ei voi syödä kun sattuu vatsalihaksiin niin paljon. Salaisuutenamme uskomaton määrä nesteenkeruuta. Neiti J muistuttaa nestepitoisuudeltaan lähinnä kurkkua ja lepää muutaman päivän treeneistä. Neiti E on lepopäivät viettänyt sängyssä ja lintsannut koulusta - kun ei kuulemma kykene nousemaan sängystä. Pakaroitaan ei kumpikaan ole vielä päässeet kehuskelemaan. Hyvä niin, V1 kun on välittömän palautteen ystävä, negatiivisessa muodossa.

Jos tutkitte tyttöjen treeniohjelmaa yhtään sen tarkemmin, ovat he päässeet jo kelkkailemaankin. Tuo tekonurmella kulkeva laiskuutta vähentävä ja kierroslukuja kasvattava väline osottautui molempien lempileluksi. Varsinkin J innostui viimeisestä 60 m vedostaan niin ettei pöksyissä pysynyt. Spartanin Woimaryhmän treenien aloitus kun venyi 5 minuutilla hänen vedellessä kelkkaa koko pumpun edessä. Hienosti se meni Julle! Kyselevät edelleen ketä  se oli ja missä se asuu.



Meille viisaille V2Powerin pyörittäjille tietysti tuli totaalisena yllätyksenä miten paljon likkojen kinkkujen kasvattamiseen kuluu aikaa. Asiaa kun ei auta meidän viisi päiväinen treenirytmimme ja täyteläinen (nahkainen, pyöreä, hennon yrttinen ja kepeä) kalenterimme juurikaan. Tämä liittyy olennaisesti saamaamme lukijapalautteeseen pääsiäisen jälkeen: "tekstienne taso on tippunut". Juuri näin. Pahoittelut tästä. Markkinoinnin ammattilaisina kuuntelemme asiakasta ja sysäämme koko projektin mäkeen ensimmäisen negatiivisen palautteen saatuamme.

Olemme kyllä todenneet saman ongelman itse. Aika ei vain yksinkertaisesti riitä tuottamaan tekstiä  joka vain parantaa yhteiskunnan viihtyvyyttä ja kehittää yhteistä hyvää. Lisäksi blogimme on todettu kohentavan tyynenmeren olotilaa sekä suojelevan valaita laittomalta pyynniltä. Arvostamme ympäristöä ja yhteiskuntaa sekä luontoa. Siksi vähennämme tekstituotantoa, tästä teidän viihdyttämisestä kun ei makseta latin latia, euron euroa eikä homma konkretisoidu dollareiksi.

Lupasimme itsellemme, että saamme kirjoitettua joka toinen päivä. Tietysti kaikki lahjonta parantaa tehokkuutta. Kiristys moninkertaistaa sen ja uhkailu onkin sitten meidän leipälajimme.

- V2


PS.
Lisäbonuksena se kauan sitten lupaamani video joka lähtee analysoitavaksi Pietariin.


PPS.
Jälleen liikaa kuvia jotta voisi edes yrittää asetella tekstiä järkevästi.












7.4.13

V1: Nimipäivälahja V2:delle

V2 on toipunut varsin mukavasti pikkuisesta nimipäivälahjastani. Joten uskaltanen hänen henkistä tasapainottomuuttaan vakavasti järkyttämättä julkaista lahjaan liittyvää materiaalia.

Koska lahjan rakentaminen vei perjantai illalla aikaa. V2 haukkui minut epäkelvoksi ja saamattomaksi ihmiseksi puhelimitse, kun jätin illan treenin väliin.

Yritin jotenkin salata lenkkimakkaran levyisen virnistykseni kun vastailin puhelimeen miettien 12 tunnin kuluttua alkavaa sykähdystä. Tämän jälkeen pirahti myös J1000:nen puhelin kun V2 puolestaan hänelle hehkutti aivan saatanan hienoa keksintöä nimeltä tasapainolauta, sekä sen Übersuperhyper kykyjä kehittää kaiken maailman lihaksia lantionpohjalihaksista alkaen. J1000 onnistui onneksi lopettamaan puhelun enne totaalista hajoamistaan.

Ilmeisesti Super Personal Trainer V3 oli esitelly tasapainolaudan hienot ominaisuudet illan treenissä ja aiheuttanut tämän seurauksena V2:delle totaalisen innostumishypehype myyntimiespuuskan. Jätkä myis tossa mielentilassa varmana miljoona tasapainolautaa...

Parin tunnin urakoinnin jälkeen paikalle saapui myös auttamaan R1 / G. joka myöskin tuki V2:den harhoja juttelemalla iipuhelimessa niitä näitä seuraavan päivän projekteista. Emma ja Julia onneksi onnistuivat salilla pitämään V2:den täysin pimennossa tulevasta.

Koska kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, J1000 valmisti vasemmalla kädellä parissa sekunnissa aivan sairaan komian videon nimpparilahjan rakennusurakasta.

Ps. J1000 ja Unreel Studios ovat oikeesti kova valinta kaikkeen pro luokan kuva, video ja grafiikkatuotantoon. Seuraavat herkut V2:den nimipäivälahjasta on kuvannut J1000.








6.4.13

Hyvää Nimipäivää V2Power!


Jees. Kuten kaikki rakkaat lukijat varmasti muistava, tänään 6.4 on kaikkien 36529 miespuolisen ja niiden parin naispuolisen Villen nimipäivä.

V1:den majoitus Stara Zagorassa, NL:n viimeisessä per....
Olemme suorastaan häkeltyneitä tästä onnittelujen tulvasta (oma rakas äitini ja kaksi muuta ihmistä tähän mennessä). Viikko oli hullu ja tulossa on vielä hullumpi viikko, ennen kuin V1 lähtee kahdeksi viikoksi keskelle kauneinta Neuvosto-Bulgariaa Stara Zagoraan. Mistä luvassa myöskin kansainvälisiä treenipäivityksiä.

V2 ehti jo melkein rentoutua ja ajatteli meikäläisen olevan sen verran pehmeä poika, että unohdin mukamas jo Vastaanottokomitean tarjoileman pienen yöllisen treenin.

Väärin...

Olen jo pidemmän aikaa rekrytoinut kaikki V2:delle rakkaat henkilöt kääntymään yhteiseen salaliittoon häntä vastaan. Mukaan sainkin E1:n, E2:n, J1:n, R1/G.:n ja J1000/PikkuJ:n.

Viime aikoina jostakin selittämättömästä syystä johtuen V2 on maannut aamuisin sänkyn pohjalla raukeana kuin ryhävalas ja unohtanut kokonaan virkeät aamuherätykset. Tänä aamuna ei siis nukuttu kauhean pitkään...


Mutta mitä  kivaa V2 joutui kokemaan? Se selvinnee teille lukijat hyvin pian, kunhan vain vakuutusyhtiölääkäri ja yksi meikäläisen vakiopsykiatreista ovat nyt selvittäneet pojan voinnin, sekä seuraavien postausten mahdollisen vaikutuksen paranemisprosessissa...



4.4.13

InBody vertailu E&J

Itselläni on tullut tavaksi mittauttaa omat läskit kerran noin 3 kuukaudessa. Saimme järjestettyä ilmaisen InBodyn tytöille ja asetettua yhden lisää mittareita treenin ja kehityksen tueksi. 

Näitä mittauksia ei kannata ottaa täysin kivitauluun hakattuina juttuina, mutta ne antavat hyvää osviittaa siitä, mikä on oman kropan kulloinenkin koostumus ja miten sitä voisi kehittää. 

Kummallakin tytöistä se vauva.fi sekä kaksplus -palstoilla paljon puhuttu BMI eli painoindeksi noin suomalaisittain oli ihan hyvällä mallilla ja loput faktoista tiesimmekin jo. Emma tarvitsee lisää matskua kokonaisuudessaan ja Julialle kehitetään lisää lihasta treenin aikana.

Kehon eri puolien välillä on nähtävissä pientä eroavaisuutta, mutta mitään kriittistä tai äkillistä työtä vaativaa ei massatasapainon suhteen ole havaittavissa. Pientä oikea - vasen -kätisyydestä ja jalkaisuudesta johtuvaa vaihtelua lienee useimmilla ihmisillä. Erot vain eivät saa kasvaa eri puolien välillä liiaksi.

Huomenna ja Lauantaina rääkätään kankkukaksikkoa lisää ja viimeistellään ensimmäinen treeniviikko.
<-- Emma | Julia -->

 



  Myös V2Power käväisi kokonaisuudessaan mittarissa, mutta nuo tulokset jätettänee julkaisematta...


Julian tiistain trilleri

Punnerrus ja V3
Emman ollessa erittäin vakavasti määrätyssä vuodelevossa ja V2:sen viettäessä romanttista kynttiläillallista komeassa, joskin hieman vajaaksi jäävässä miesseurassa, tapasin Julian spartanilla.

Neiti vaappui vaikean oloisesti ja kohtalaisen vikinän saattelemana paikalle. Ilmeisesti eilinen treeni oli mennyt perille ja saanut aikaan tervettä tuntemusta lihaksistoon.

Paikalla meitä odottikin jo Personal Treinereiden kuningas V3, joka oli ystävällisesti valmistellut päivän treenin valmiiksi. Ohjelmassa tosiaan kaasutuspäivä ja poissolevien määrästä johtuen, läsnäolevat suorittavat heidänkin edestään.

Alkulämmittelyksi V3 suositteli ah. niin erinomaisen mahtavaa soutulaitetta, jonka nimeen itsekin vannon. Kevyiden lämppien ja lihasten availuiden jälkeen oli aika tarttua härkää palleista ja hyökätä itse treenin kimppuun.




Vauhdinotto
Leuka
V3 aloitti homman opastamalla Juliaa, miten hän saisi tehtyä elämänsä ensimmäisen leuanvedon. Myöskin suorin jaloin punnertamiseen löytyi keino tämän atleettisen PT:n tuotevalikoimasta.

Aluksi voimaosuudesta vastasi 6 sarjaa leuanvetoja apukuminauhaa käyttäen 4-5 toistoa per sarja. Tähän saatiin vielä kokeneimmilta salikarjuilta kullanarvoisia neuvoja. Sitten hyökättiinkin sen kaasutuksen pariin.





Nyt se näyttää jo kyykyltä
WOD
Aikaa vastaan
  • 3 kierrosta
    • 3 Ring Row
    • 6 Push Up
    • 9 Air Squat
    • 30 Double Unders (tehtiin yksittäisinä)





Julian aika: 06:42

Tosta kun saadaan puolet pois niin ollaan hyvässä tikissä.

Lopuksi hieman venyttelyjä ja palautteluja. Huomenna tytöillä onkin ohjelmassa aktiivinen palautuminen ja valmistautuminen loppuviikon rääkkiin.

Menemme myös suorittamaan kaiken paljastavan kehonkoostumusmittauksen. Katsotaan mitä lukemat kertovat...







3.4.13

Emma & Julia Day 1

Ensimmäinen kerta on aina vaikein, niin sitä sanotaan.  Todellisuudessa seuraava päivä on pahempi...

Emma sentään treenasi, V1 ihmettelee Foam Rolleria.

V1: Tällä kertaa molemmat tytöt kyllä olivat lupaustensa mukaisesti ajallaan paikalla, minä en. Viimeinkin päätin hakea rakkaan kaksipyöräiseni tallista pihalle ja nauttia aamuauringosta, sillä seurauksella, että laahustin salille kymmenisen minuuttia myöhässä (V2: bullshit, 15 min). Noh olivatpahan ehtineet V2:den kanssa vaihtaa treenikuteet valmiiksi (V2: bullshit, alkulämpö puolessa välissä).

Turku Sprint Haaste

Vitun kova herra vänrikki
V2 on vanhana RUK:n käyneenä poikana äärimmäisen kova jätkä suunnistamaan. Juoksulajit kun ovat muutoinkin lähellä voimannostajan sydäntä.

Tornihuhujen mukaan herra vänrikkiä haettiin MP-lähettien voimin lähes jokaisesta suunnistusharjoituksesta. Syynä tähän tietenkin paskat varusteet, toimimaton kompassi tai joku zen-magneettinen kenttä.







Tämän seurauksena olen käynyt tänään keskusteluja Turku Sprint edustajien kanssa ja V2 laitetaankin 7. Kesäkuuta juoksemaan suunnistuksen maailmacupin sprinttiradalle.

Tällä kertaa vakavan eksymisen vaara on onneksi lähes minimaalinen. Mies löytynee viimeistään joesta.

Mukaan laitetaan luonnollisesti GPS-seuranta, piikkarit ja vedetään trikoot kireälle.

Suosittelen kaikkia lukijoita osallistumaan samaan tapahtumaan, saadaan poika puremaan pölyä!









1.4.13

Mailmanrauha ja järjestys on palautettu

Rehellisesti meistä ei kumpikaan enää löytänyt omasta blogista niitä tekstejä joita etsittiin. Hallittu kaaos laajensi reviiriään jopa virtuaalitodellisuuden puolelle.

Nyt, kuten näette, lisäsimme tagi pilven ja valikon. Tägeistä käytetyin tähän saakka on kuolema. Kertonee laadullisesta sisällöstämme kaiken tarvittavan.
Valikosta puuttuu vielä V1:n runoelma itsestään. Laiska kun on.

Tänään treenailtiin E&J:n kanssa ja itse pääsin jo vähän tempaamisen makuun flunssan jäljiltä. Posti flikkojen hikoilusta ilmestynee huomenna!

Koetan editoida tempaustekniikkavideon tänään ja laittaa lukijoiden arvioitavaksi. Sama video lähtee Venäjälle Georgiin arviointiin. Saadaan sitten useampi näkökulma (Georgiin kiroilu ja haukut ja lukijoiden selkään taputtelut että kyllä se siitä)

- V2