It´s Madrid calling again!Pari päivää on tullut nyt vietettyä tässä auringon ja espanjalaisen ruoan eurooppalaisessa kehdossa.
Terveellinen syöminen on tässä ympäristössä vaikeaa, mutta parhaani olen tehnyt. Maitorahkaa ei kaupasta saa, joten International Steak And BJ Day:n sinkkuversio Maitorahka & Masturbaatio -päivä jäi jotenkin vajaan oloiseksi.
Mestojan olen kierrelly ihan turistina, sillä nää huudit tarjoilee koko ajan uutta löydettävää. Varsinkin kun ryhtyy fiksuksi ja passaa joka ikisen turistirysän, palatsin, kirkon tms. ja painelee vaa kyselemää tuntemattomilta mestoista.
![]() |
| Sori, otin kännykällä |
Ja vituikshan se taas meni, se oliki Skotti. No kuitenkin James oli tullu boulderoimaan yhtä keskustan alueen suosituimmista boulder mestoista. Alkoi samalla hetkellä vituttamaan etten pakannu rullaluistimien lisäksi kiipeilykamoja mukaan..
James kerto olevansa duunissa englannin opettajana ja "Because of the financial situation" hän myös vääntää graffaa tms. Siisti jätkä ylipäätänsä ja kerto Madridin lähistöllä sijaitsevasta kiipeilijän taivaasta La Pedriza:sta.
Madridin keskustan kupeesta löytyy myös valtava Casa de Campo:n puistoalue, jossa voi harrastaa mitä tahansa pyöräilystä ja retkeilystä, melontaan ja tennikseen. Ehdottomasti tutustumisen arvoinen alue, mutta sunnuntaisin ylisuosittu lapsiperheiden retkikohde!!!Paikalle ei välttämättä kannata tulla autolla (ei voi muutenkaan suositella autoilua tässä mestassa). Myöskin ennen kello 18 arkisin saa olla aika hyvin omassa rauhassaan.
![]() |
| Omar ja oikopolku |
![]() |
| Ravi ei huomannut portaita |
Jätkät oli tosi cool ja juteltiin pidemmätkin pätkät. Nappasin tällä kertaa ihan kameran kanssa muutamat kuvat äijien toiminnasta ja juteltiin Madridin parkour mestoista.
Olisivat kutsuneet mut mukaansa Operalle parkouraamaan mutta en juuri sillä hetkellä mukamas ehtinyt (täytynee tarkistaa matkavakuutuksen kattavuus).
Omar kertoi parkouranneensa noin vuoden ja Ravi puolestaan oli kaksikossa koostaan huolimatta the super-hyper-ultimatum parkour senior instructor master level XII ;) tai jotain sinnepäin. Kertoi siis harrastaneensa kolme vuotta.
![]() |
| Ps. Hajotkaa pakkaseen |
Sen sijaan lienee aika paneutua myös yhteen maailman seuratuimmista urheilun muodoista, eli moottoriurheiluun. Alle vuokrattu espanjalainen kaksipyöräisten rakentelun taidonnäyte ja baanalle.
Lyhyt resepti omatoimiseen moottoriurheiluun Madridissa:
Itsesuojeluvaisto - OFF
Kaista-ajo - OFF
Kaistapujottelu - ON
Silmät selässä - ON
Keskustassa - Älä panikoi
Motarilla - KAASUA
Tunneleissa - LUPA PANIKOIDA (näitä on paljon ja niissä voi olla 6 kaistaisia liittymiä)
Ajonopeus - Tilanteen mukaan




Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jos olet botti painu vittuun. Muutoin jätä kommentti!